Haagan leipä oy 

- Haagassa vuodesta 1956

Tiedämme, että asiakkaamme arvostavat aitoa lähiruokaa ja suosivat pienleipomoita. Tähän haasteeseen pystymme vastaamaan; emme ole tehdas, vaan perheyritys, jota on jo pitkään luotsannut toinenkin sukupolvi.

Mistä kaikki alkoi

Haagan Leipä Oy on perustettu vuonna 1956 nimellä Terveysleipä Oy.

Vuoden 1957 alussa yhtiö siirtyi kokonaan Matti ja Raisa Turusen omistukseen. Toiminnan laajentuessa myös henkilökunnan määrä vähitellen lisääntyi.

60-luvun alussa kesällä 1963 toiminta siirtyi osoitteeseen Ristolantie 7, Tuotevalikoimaan kuuluivat kaikki leipomotuotteet: ruokaleipä, ehdoton suosikki oli hiivaleipä, kahvileipä sekä konditoriatuotteet. Matti Turunen suoritti vuonna 1966 leipurimestarin tutkinnon.

70-luvulla alkoi toisenpolven oppiaika.

80-luku vuonna 1981 hankittiin toimitilat Ristolantie 7:ssä omaan omistukseen ja saatiin laajennuksia tuotantotiloihin sekä avattiin leipomon yhteyteen myymälä.

90-luku suoritettiin yrityksessä sukupolvenvaihdos.

Tänään leivomme perinteiseen tapaan ruisleipää kotimaisista raaka-aineista, sekä alan kehitystä seuraten maukkaita uutuus-tuotteita.

#
#

100% kotimainen

Lähileipä-merkki takaa tuotteessa viljan alkuperän olevan 100 % suomalaista.

Perinteisin menetelmin

Haagan Leipä on leiponut Haagassa vuodesta 1956 perinteisin, käsityövaltaisin menetelmin. Toimintafilosofiaamme kuuluu kotimaisen viljan käyttö ja lisäaineiden välttäminen.

Tiedämme, että asiakkaamme arvostavat aitoa lähiruokaa ja suosivat pienleipomoita. Tähän haasteeseen pystymme vastaamaan; emme ole tehdas, vaan perheyritys, jota on jo pitkään luotsannut toinenkin sukupolvi.